Ihmeen hyvä uunimakkara!

Mies halusi ostaa makkaraa lauantain kauppareissulla. Totesi vain että jos ei sitä syö lauantai iltana niin tehdään siitä sunnuntaina makkarakastike. Minä hieman nyrpistelin nenääni asialle. En ole kovinkaan suuri makkaran ystävä. Muutama grillimakkara kesässä menee, mutta muutoin karttelen. Siskonmakkarakeitostakin olen oppinut tykkäämään vasta aikuisena ja se onkin oikein hyvää ruokaa välillä.

Sunnuntai aamuna sitten hieman surffasin netissä katselemassa mitä siitä makkarasta voisi tehdä. Mieleni teki enemmän uunimakkaraa kuin makkarakastiketta. Löysin Valion sivulta oivan ohjeen jota hieman sovelsin. Ja täytyy sanoa että lopputulos oli tosiaankin ihmeen hyvää! Vai olinko minä vain kovin nälkäinen…?

Uunimakkara

(n. 4 annosta)

2 pientä sipulia

1 porkkana

½ palsternakka

rasvaa paistamiseen

500 g tomaatti-basilika pastakastiketta

1 tl sokeria

2,5 dl ruokakermaa

makkaraa maun mukaan

n 2 dl juustoraastetta

Kuori ja raasta porkkana ja palsternakka karkeaksi raasteeksi. Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Kuullota rasvassa paistinpannussa sipuli, porkkana ja palsternakka. Lisää pastakastike (käytin pastakastiketta kun kaapissa ei ollutkaan tomaattimurskaa kuten Valion ohjeessa – olis varmaan ollut parempaa niin), anna kiehua pari minuuttia välillä sekoittaen.

Mausta sokerilla. Lisää ruokakerma. Anna kiehua kokoon n 5 minuuttia. Kaada seos uunivuokaan.

Tee makkaroihin viillot ja laita uunivuokaan seoksen päälle ja ripottele juustoraaste päälle. (Riippuen makkarasta, kannattanee se kuoria ennen vuokaan laittamista. Meillä oli Hiillosta ja oli kuorineenkin ihan hyvää.)

Paista 225 asteisessa uunissa n 20 minuuttia. Tarjoa perunamuusin kera.

Haaste

Liinan blogista luin täti-ihmisen haasteesta listata vuoden aikana hankitut vaatteet ja päätinpä osallistua tuohon haasteeseen.

Todellakin mielenkiintoista nähdä mitä hankin tarpeeseen tai ”tarpeeseen”. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen ostanut lähinnä lapselle vaatteita, mutta kummasti lapsenkin vaatekaappi pullistelee ääriään myöten. Toki sieltä ei ole perattu kaikkia pieniä pois ja jonkin verran siellä on vielä lian isojakin. Mutta olen onnistunut ostamaan itsellenikin kuluneen vuoden aikana esim jakun jota jotenkin kuvittelin käyttäväni kun liikun lapsen kanssa keskustassa…huoh! On se ollut ehkä kahdesti päällä vain siksi että se tuli ostettua, mutta olinpa sitten kutistunut keväästä loppu kesään niin että lienee nyt sitten kirpputorikassiin menossa.

Minun pitäisi lähiviikkoina siivota vaatehuone kirpputorille menoa varten. Josko nyt jo malttaisin luopua vaatteista, joita en ole raaskinut myydä aiemmin eurolla kirpputorilla, koska olen ajatellut, että voin vielä itsekin niitä käyttää, mutta kertaakaan en ole pitänyt niitä viimeiseen 5 vuoteen.

Tuo haaste on sinänsä kiintoisa, koska vaatehuone tosiaan pursuaa. Mutta mitkä muut paikat meillä kotona tursuaa?! Meillä ainakin on keskivertoa isompi kaksion keittiö, eli säilytystilaa on mielestäni runsaasti, mutta silti kaikki kaapit ovat ääriään myöten täynnä. En siltikään malta luopua tavaroista, joita tuskin koskaan käytän. Olen itseeni melko tyytyväinen etten ole ostanut pariin vuoteen muita uusia keittiötarvikkeita kuin leipävuoan. Luopumisessa voisin ryhdistäytyä.

Hesarissa oli viikko sitten mielenkiintoinen artikkeli miehestä, joka oli vienyt kaikki tavarat varastoon ja sai hakea sieltä joka päivä yhden tavaran. Tämä olisi itsellekin oikein tarpeellinen harjoitus.

Nyt sitten vain listaamaan ostoksia ja taidanpa nyt keskittyä vain omiin vaatteisiin.

Rentoa alkuvuotta!

Viime vuosi päättyi sairastaessa ja tämä vuosi alkoi samalla tavalla. Ensi vatsatauti sitten flunssa ja kaiken kruunasi lapsen korvatulehdus. Jos jotain positiivista pitää tästä hakea niin kiva että sairastimme vatsataudin mummoloissa niin oli paljon muitakin hoitajia silloin kun itsellä oli kaikkein heikoin olo...

Vuoden ensimmäiset viikot menivät aika matalalentoa kun olin flunssan takia melko puolikuntoinen joten lapsen päiväuniaikaan koitin itsekin ladata akkuja nukkumalla. Vietimme aikaa pääasiassa neljän seinän sisällä joten taisi siinä sekä äidillä että tyttärellä olla välillä sinnittelemistä. 

Se positiivinen asia tuossa sairastamisessa myös oli, että jos en nukkunut niin maltoin ottaa ihan rauhallisesti sen päiväuniajan, enkä siivonnut, keittänyt, pyykännyt, leiponut, silittänyt niin kuin yleensä. Vaan "harrastin": neuloin ja luin.

Ostin tuon ihanan Kid Melange langan jo pari vuotta sitten käsityömessuilta. Siitä oli tarkoitus tehdä Lehmushuivi mutta lapsen syntymän aikaan aloittelin sitä ja se jäi sitten odottamaan parempaa aikaa, nyt totesin että pitää tehdä jotain yksinkertaisempaa, neulomaan ehtii kerroksen silloin toisen tällöin. Joten koitanpa tehdä siitä ihan perinteisen kaulahuivin tuollaisella kuviolla jonka löysin täältä. Katsotaan nyt milloin mahtaa valmistua.

Jostain syystä lukeminen on jäänyt lapsen syntymän jälkeen aivan liian vähälle. Joten ajattelin aloittaa hyvin kevyillä kirjoilla: Eve Hietamiehen Yösyöttö, joka oli kertakaikkiaan viihdyttävää luettavaa. Sen jälkeen oli jotenkin todella vaikea tarttua kirjaan joka kiinnosti saamansa julkisuuden vuoksi, mutta aihe tuntui jotenkin raskaalle. Enkeli-Elisa tarinan kertova Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa oli kyllä ajatuksia herättävää luettavaa. Ja sen jälkeen päätin ottaa taas kevyttä viihdettä eli tuon Marklundin. Kirjat ovat vaan niin antoisia, voi kun ehtisi lukea enemmän!