maanantai 5. marraskuuta 2012
Isänpäivä kakku
Meillä vietetään toista isänpäivää. Tänä vuonna vielä muutamaa päivää ennen varsinaista päivää, koska mies lähtee työmatkalle viikoksi eikä siis ole kotona pyhänä. Siksipä siis tein kakun ja hankin pienen paketin hyvissä ajoin ettei tämä tärkeä päivä jää viettämättä, etenkin kun meidän 1v 2kk pikku neiti oppi viime viikolla sanomaan ISÄ.
Ajan puutteen vuoksi päätin kakuksi tehdä kääretortun. Johon laitoin täytteeksi kermavaniljarahkaseoksen ja mansikoita, päälle koristeeksi marianne crunchia.
Kääretorttu
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
täyte
3 dl kermaa
2 dl vaniljarahkaa
mansikoita
marianne crunch
Vatkaa munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Mittaa jauhot ja leivinjauhe pieneen astiaan. Lisää jauhoseos siivilän läpi ja kääntele taikina samalla varovasti kaapimella.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 7-9 minuuttia 225 asteisen uunin keskitasossa. Kumoa levy sokeroidulle leivinliinalle,irrota paistamispaperi ja kääri liinan kanssa rullalle, anna jäähtyä.
Vatkaa kerma ja lisää siihen rahka. Levitä täyte jäähtyneelle torttupohjalle ja kääri torttu rullalle uudelleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti